Lapsi nukahti. Keikkui selällään vieressäni matolla vaihtaessani lakanoita uusiin. Kun olin saanut työn tehtyä kääntyessäni lasta kohti hän nukkui  pehmopingviini posken alusena siinä jalkani vieressä punaisella villaisella pörrömatolla kuin linnunpoika pörröisessä jättimäisessä pesässä. En raaskinut herättääkään vaikkei nyt päiväuniaika enää olekaan. Vein sänkyynsä pehmeän peiton alle ja asettelin pienen cars-tyynyn päänsä alle. Nukkukoot jos nukuttaa. Kyllä sitä vielä ehtii tämän maailman rytmeihin pakottautumaan. Minun mielestäni.

Pieni söpö ja höpsö lapsi. Piirteli tänään surullisen äidin ja isin. Äiti oli kuulemma surullinen koska äidin hiukset oli ihan sotkussa (kuvassa oli jättimäinen söherö hiuksia pääni päällä kyllä kieltämättä aika sotkussa) ja isi siksi, että jalat isillä vähän venahtaneet ja oli ne vinotkin. Lapsi siinä sitten mietti, että ei noilla jaloilla kyllä paljon juostaisi ja tuumasi, että onneksi isin jalat ei ole ihan noin vänkyrät. Joo, ei ne ihan ole.. ;) En kyllä sanonut mitään. Minua vaan nauratti ja lapsi nauroi perässä. Hetken päästä oli kuva siitä kuinka kaikilla tuttavilla oli hiukset sotkussa ja jalat ylipitkät ja super vänkyrät.

Tämä huvittanut tänään monestakin syystä. Mieli on ollut iloisempi tosiaan muutenkin sen eilisen syystuulen jälkeen. Optimistisempi, jotenkin. Varovaisesti. Ei tässä auta kuin katsoa eteenpäin. Riippumatta miehistä tai mistään. Kaipa noita ilmankin pärjännee? ;) Se onni ja hyvä olo tulee kuitenkin oikeasti tuolta sisältäpäin jos on tullakseen. Ei se ole riippuvainen muista ja heidän tekemisistään. Tai ei ainakaan saisi olla. Tai ei ainakaan liikaa. :)

Mietin jo mitä tekisin lapsen ollessa seuraavaksi isällään sen ruhtinaalisen vuorokauden. En oikein tiedä vieläkään. Voisi olla hyvä keksiä jotain mukavaa. Jotain kivaa vain minulle itselleni. Olen ansainnut sen. Mietin jonkun kivan bändin keikkaakin muttei oikein tuntunut järkevästi olevan mitään tarjolla. Lempibändikin keikkatauolla. Plääh. Levyttävät. Se toki on jeesh. Mutta ois kyllä niiden keikka tehnyt nyt hyvää. Tai sitten lähden jonnekin.. En vain ole vielä keksinyt minne. ( Persus. Näkyvät tekevän kuitenkin lyhyen keikkarundin tässä lähiaikoina mutta toki hevonkuusessa kaikki paikat täältä katsoen. )

Olen saanut sellaista ikuisuusprojektianikin eteenpäin. Fantasiatarina, joka on venynyt vuosien kuluessa jo satojen sivujen pituiseksi. Elää omaa elämäänsä. Nyt on jo tosin mielestäni loppu käsillä tai siis.. En minä sentään henno näitä hahmoja tappaa, mutta päästän vihdoin omaan rauhaansa. Ei tuosta mitään ihmeellistä koskaan tule, mutta lapselle sen aikanaan luen jos haluaa. On sellainen lapsille sopiva seikkailutarina. Kun osaisi vielä kuvittaa, mutten kyllä taida osata. :)