Joskus sitä on ihan pösilö. Harmi kun ei silloin (eihän ne kauaa kestä ;) ) osaa olla vain hiljaa. Kaksinkertainen pösilö siis. Harmittaa, mutta ei kai tuossa oikein voi kuin yrittää sovitella ja toivoa että ymmärretään. Ettei asiaa nosteta isommaksi kuin se onkaan.

Plääh.

Minä se sitten osaan koheltaa ja typerehtiä..

Puolustuksekseni sanottakoot, että en sitten ilmeisestikään saanut sitä työpaikkaa ja muutakin takapakkia on tapahtunut ja sitä oli valmiiksi jo herkkiksenä.

Kaikkea sitä.

Ihmisisuhteet ovat vaikeita. Varsinkin nykyisin. Sitä jotenkaan ei osaa luottaa ihmisiin lainkaan ja siitä seuraa sitten ihan typerää mielenpahoittamista. Mitä enemmän menettää, sitä enemmän pelkää menettävänsä. Josta tietysti äkkiä seuraa se, että menettääkin kaiken. Tiedän kyllä sen.

*huokaus*

Onneksi kuitenkin monelle asialle itsessään voi tehdä jotakin ja tälle pitää tehdä, Vaikkei oireet vielä kovin pahat olekaan. Silti. Ei ihmisiä, ystäviäänkään, voi omistaa. Enkä minä sitä pohjimmiltaan haluakaan. En ajattele niin. Jotenkin sitä vain menettämisen pelossaan typerehti.

Pitää vain luottaa itseensä enemmän.







Kun nyt vain tietäisi, että kaikki on ok.