Ei siitä isäviikonlopusta sitten pitkää tullutkaan, kun lapsi palaa jo muutaman tunnin päästä takaisin isänsä sairastuttua. Jotenkin vaan näissä sairastumistapauksissa en voi olla muistamatta kuinka paljon (=vähän) itse sain empatiaa aikanaan vastaavissa tapauksissa kun vielä yhdessä asuttiin, saati nyt myöhemminkään tietysti. Koitan olla miettimättä kuitenkaan koko asiaa. Eihän se lapsen etu ole sielä jos aikuinen on pahoinvoiva. Ei tuollaisten asioiden muistamisilla aiheuta kuin oman katkeroitumisensa. Olen päättänyt, että ravistan mokoman pois. En halua pilata elämääni moisella. Saati lapseni elämää. Suunnitelmat meni kyllä aikalailla uusiksi. Hiukan se harmittaa kun olisi aika harvinainen mahdollisuus olisi illalla ollut, mutta.. No, sellaista sattuu. Ehkä sitten myöhemmin. Toivottavasti. :)

Illalla muutaman siiderin jälkeen tuli puhuttua asiasta josta en puhunut oikeastaan juuri kellekään. Vähän nolottaa asia, vaikka se totta onkin. Minun totuuteni nyt ainakin. Isommasta totuudesta nyt on vaikea sanoa, mitä se sitten lieneekään. Ainakin siis minun totuuteni, ei sen enempää - eikä vähempää.

Minulla on pienestä asti ollut tiettyä herkkyyttä ns. yliluonnollisiin asioihin. Kuka noihin sitten uskoo. Itse olen koittanut olla uskomatta, mutta nyt kun asiaa tuli ns. ääneen avattua tuntuuhan se vähän hassulta ollan täysin uskomattakaan. Ehkä. Mahdollisesti. Silti olen itsekin erittäin skeptinen noiden asioiden suhteen, vaikka onhan niitä sattumia ollut aika paljon. Se myönnettäkööt. Kaipa sitä vaan maailmassa on paljon mystiikkaakin tai ainakin siltä tuntuvia asioita. Ja noinkohan se pahakaan asia on kunhan ei liikaa hurahda. Kaikkinainen liiallinen hurahtaminen mihin tahansa asiaan on pahasta. Suhtautukaamme siis vain lisämausteena tuohonkin asiaan. Eipä ainakaan ole tylsää ja tasaista. ;)