Tänään käytiin katsastamassa mitä mökille kuuluu.

Muksulla oli hauskaa kun sai oikein pidemmän kaavan mukaan pulkkailla (hieman reilut 5 kilsaa yhteensä), kun eihän sinne mökille päässyt autolla. Hankikanto sentään oli suht hyvä, vaikka itsellä aika rämpimiseksi välillä matkan teko menikin. Pulkka sentään liukui hyvin ja pojalla oli hauskaa. Ja kyllä se itsellekin ihan kiva reissu oli. Vähän erilaista. Täälläpäin kun on turha edes haaveilla mistään pidemmistä pulkkailuista. Lumi niin sulanut paikoitellen ja loppu onkin sitten onkin pilattu hiekoituksella. Harvemmin sitä nyt lähiaikoina on kävelylenkillä käynyt muksun kanssa. Lähinnä vaan taaperrettu pihapiirissä, vaikka on sekin jäänyt vähiin jatkuvan sairastelun takia. Toivottavasti sitä NYT pikku hiljaa jo voisi olla jonkin aikaa tervekin, niin itse kuin muksukin.

Mökillä kaikki oli kuten ne nyt on tavanneet olla. Ei mitään ihmeellistä. Kovasti se paikka remonttia kaipasi, vaikka eipähän se meidän asiamme ole kun emme paikkaa omista. Jotenkin harmittaakin itseäni se, että paikka on päästetty niin huonoon jamaan. Nyt on tilanne jo se ettei sielä juuri säilytettävää rakennuksista ole. Iso remppa edessä, siis. Luultavasti menee jossain vaiheessa myyntiin koko paikka, mutta nautitaan nyt vielä siitä kun on olemassa jonkinsortin käyttöoikeus. :)

Sitä epämääräisesti toivoo, että joskus itsellä olisi mahdollisuus omaan mökkiin jossain kivassa paikassa luonnonhelmassa, mutta noinkohan? Haaveilu ei sentään onneksi ole kielletty, vaikka ei sitten koskaan haaveitaan kykenisikään toteuttamaan. (Onneksi!) Haaveita riittää, osa luultavasti ihan toteutettaviakin noin suht lähitulevaisuudessa. Osa sitten sellaisia vähän epärealistisempia. Mutta.. Onpahan ainakin jotain kivaa ajateltavaa. Ja suunniteltavaa. Minä nyt olen sellainen suunnittelija ja haaveilija. Kai se on eräänlainen pakotapa tästä nykyhetkestä, piristysruiske tylsään hetkeen tai mälsään aikaan. Osa unohtuu, osa jää elämään. Osa on realistisia ja osa ei. :)

Muksu on nyt pari päivää puhua pajattanut taukoamatta. Osasta jutuista saa jopa jo selvänkin. Sanoja toistelee perässä kuin papukaija. Ja hauskaa tuntuu olevan. Varsinkin jos sattuu vaikka itse painottamaan jotain sanaa lauseessa on meidän toistelija heti siinä sanassa kiinni ja kauheasti naurattaa samalla. Hassu pieni. Iloinen kyllä olen siitä, että on puhetta vähän aloittanut kun sielä neuvolassa tosiaan annettiin ymmärtää ja sanottiinkin tosiaan suoraan, että on vakavaa kun ei vielä puhunut kuin muutaman sanan. Nyt niitä sanoja on jo useampia, taitaa olla reilut parikymmentä mitä käyttää. Tosin lauseita ei oikeastaan vielä muodostele, mutta luultavasti kaikki kuitenkin aikanaan.. Hassua, että sitä tuotakin asiaa kuitenkin vähän murehtii, vaikka järjellä tietää ettei vielä ole syytä. Tervellä järjellä ajatellen kun jos ei lapsen äiti, eikä isä ole puhuneet tuon kummemmin tuossa iässä, ei sitä voine kovin järkiperäisesti odottaa lapseltakaan.

Synttäritkin kohta edessä. Huvittaa kun vuosia menneet nuo ihan penkin alle ja kun nyt sitten ajattelin alustavasti, että olisin silleen epämuodollisesti ystäviä ja perhettä kutsunut vaikka kahville/teelle tmv, niin sitten tietenkin tuli tuo vessaremppa eteen. Kiva joo kutsua tyyppejä kylään kun vessa on ihan auki revittynä ja luultavasti silloin ei edes pyttyä käytössä kuin matkan päässä. Vau. *huokaus* Nojoo. Eipä se nyt niin iso juttu pitäisi olla ja olen itse aina vähän ihmetellytkin aikuisia ihmisiä jotka tekevät synttäreistään ison haloon, että ehkä tämä sitten oli minulle aivan oikein. Tai jotain. Harmittaa silti. Vähän. Noh, eiköhän tästäkin elämän takaiskusta kuitenkin hengissä selviä - luulisin. ;D

Huomenna ei ihmeempiä suunnitelmia. En oikein tiedä mitä tekisi. Jotain pitäisi keksiä ja eiköhän sitä jotain keksikin. :)