Lokakuu meni aiheuttaen kaikenlaista. Oikeastaan sen, että meni viimeinenkin usko kyvystäni hoitaa parisuhdetta jotenkin järkevästi. Pitäisi kai sitten olla jotenkin tiukempi ja pitää puoliaan, mutta kun sitä vaan ymmärtää loputtomiin. Se on se perisyntini kai kaikkien ihmissuhteideni kanssa ollut aina niin kauan kun muistan. Smarre se ymmärtää lähes mitä vaan ja antaa anteeksi ja vaikka Smarre ymmärtää ettei se ole järkevää niin silti sitä jotenkin löytää puolia jotka selittävät toisen käytöstä jajaja kun ei sitä itsekään täydellinen ole jajaja..

Joskus sitä vaan niin toivoisi osaavansa olla toisenlainen kuin on, mutta en minä ole ja loppujen lopuksi.. Kaikkeen tottuu. Ja kun tottuu niin elämä menee rauhallista virtaansa eteenpäin ilman sen kummempaa tuskaa ja se kyllä minulle riittää, uskoakseni aika pitkälle. Kaikki on ok ja välillä paremminkin. Perhe-elämä sujuu omalla painollaan. Ja lapsi pitää aika kiireisenä jos totta puhutaan. :)

Aloitin pari kuukautta sitten laihdutusprojektinkin. Kai se lähti ystävän eräästä kommentista (jota ei toki ollut pahalla sanottu), mutta toisaalta myös siitä että olin aika kyllästynyt noihin liikakiloihin joita on melkoisesti kertynyt. Laskin tässä, että muutamassa vuodessa tullut 35 kiloa kuin salaa pikku hiljaa. Päätin, että sellainen 40 kiloa saa lähteä. Saa nähdä miten minun käy, mutta tähän asti kaikki sujunut hyvin ihan peruskeventämisellä ja kaloreiden seuraamisella. Nälkää ei ole tarvinnut kärsiä tmv ja 13 kiloa lähtenyt parissa kuukaudessa. Aika hyvin vaikka itse sanonkin. :)

Olin viime kuussa Raptorin keikallakin. Se oli sellainen haave, jäänteitä esiteiniajoilta. :) Oli kyllä tosi kiva ilta. Ovat kyllä tyypit tosi mukavia! Pääsin kaverin kanssa VIPinäkin sisälle. Ja ei kyllä ole missään keikalla ikinä yleisön joukossa ollut niin hyvä yhteishenki! Ja kun Kaivo lauloi pienen pätkän minua katsoen Just Siitä nuoruuden biisistä, niin.. Kyllä se vaan tuntui NIIIIIIN oudolta. :D

Kaipa ne nuoruuden jutut vaan jää jonnekin syvälle eli vaikka en tuon tyyppistä musaa muuten enää kuuntelekaan niin Raptorilla vaan on oma paikkansa sydämessä aina ja ikuisesti. Se oli jotenkin outo kokemuskin tavallaan olla sielä keikalla. Ensimmäisille keikoille 20 vuotta sitten karkasin salaa. Kymmenen vuotta myöhemmin oli toki pakko päästä keikoille jälleen. Ja nyt taas. Harmi etten useammille päässyt.. Saa nähdä mitä 10 vuoden päästä on ja pitääkö lupaus uudesta paluusta. :)

Mitäs muuta?

Uutta tietokonetta olen mietiskellyt. Omppua. Mutta maksaa vaan niin kovin paljon. Olen vaan niiiiiin kyllästynyt winkkarin ongelmiin ja tähän HP:n paskaan. No.. Veronpalautukset tulevat kuukauden päästä ja niillä koneen kyllä saisi. Jos kerrankin ajattelisi vaan itseään ja unohtaisi muiden muistamisen? En tiedä.. Tuskin minusta siihen kuitenkaan on. Kyllä se jo tiedetään. *huokaus*