En ole ikinä käynyt kuin ihan tyypillisempiä naapurimaitamme kauempana, mutta tarkoitus on ollut. Aina kuitenkin on jotenkin siirtynyt. Jonkun muun toiveet on menneet edelle kai lähinnä tai muuten elämä vienyt niin ettei ole voinut lähteä. Nyt päätin, että puristan rahat kokoon ja suunnistan Skotlantiin kun olen sinne aina halunnut.. Edinburghiin veisi tie. :) Matkaseurasta ei kyllä tietoakaan. :D  Ilmeisesti suht edullisestikin olisi tuo mahdollisuus tehdä, joten ei liene niiltäkään osin mahdottomuus. Sitä haluaisi uusia kokemuksia, jotain sellaista mieluista ja erilaista ja tuo paikka on viehättänyt aina niin historiansa takia kuin kuvien perusteella kauniina paikkanakin. Niin ja onhan sielä kummituksiakin! :D Saa nähdä mitä saan aikaiseksi ja missä vaiheessa olisi rahat kasassa, mutta pikku hiljaa kyllä tutustun asiaan enemmänkin ja selvittelen asioita. Pitää vielä miettiä ajankohtakin tarkkaan lapsenkin takia. Aikuisten reissu kun tuosta tulisi ihan matkustustottumattomuutenikin takia. Ehkä on parempi ettei heti haukkaa liian isoa palaa. :)

Mitäs muuta kuin matkustushaaveita?

No..

Pienimuotoinen reissu tuli tehtyä viikonloppuna. Vähän emmin, mutta lähdimme loppujen lopuksi vuorokauden reissulle ex, minä ja poika. Se oli ihan hyvä kokemus. En minä riidoissa halua ollakaan, eikä minusta siltä tuntunutkaan. Suurimmaksi osaksi oli hauskaa tai vähintään ihan ok sillä tavalla kuin nyt tuossa tilanteessa  voi olla. Mutta ei meistä perheeksi olisi ja se on kovin selvää vaikka exästä pidänkin ja senkin huomasin. Kaipa sitä on luonnollistakin, että lapsensa isästä välittää? Ja vaikka ei yhteen sovittukaan, niin on hänessä ne hyvätkin puolensa tietenkin. Oli tuossa matkustamistyylissä omat puolensa: menot tasaantuvat ja myös matkat onnistuvat näin pienenkin kanssa helpommin kuin jommaltakummalta yksin. Jatkoreissuista en kuitenkaan tiedä. Ex tuntui rehellisesti sanottuna siltä, että inhosi koko reissua. :D

Ainoa sellainen itsessä huomaamani negatiivinen asia oli oma piheys, joka pisti vähän esiin. Tarkkuus. Jotenkin tuon ihmisen kohdalla se nykyisin tulee aina esiin. Kun aina tuntuu, että pyöristettäisiin huomaamatta itselle edullisemmaksi kustannuksia ja on sillä taipumuksella minulle kehuttukin aiemmin.. Hirmuisen monta kertaa käynyt niin, että hän on näennäisen antelias, mutta oikeasti kun alan laskemaan kuluja olenkin maksanut enemmän käytännössä ja joskus tosi paljonkin. Kun tuota on jatkunut tarpeeksi kauan ja käynyt monta kertaa se alkaa ärsyttämään vaikka kyse sillä kertaa olisi tyyliin kympistä. Naurettavaa toisaalta, tiedän. Pitäisi antaa menneiden olla. Enkä minä oikein sitten tiedä onko tuo ihan tarkoituksellistakaan. Jotenkin vaan tuntuu siltä toisinaan ja varsinkin kun asialla on todella minulle aikanaan kehuskeltu liittyen tosin muihin ihmisiin silloin.

Eipä kai se koskaan tule olemaan eron jälkeen sama asia kuin jos ystäväksi olisi alunperinkin jäänyt. Liikaa loukkauksia yms takana. Liikaa yhteistä menneisyyttä. Hänen kanssaan on vielä sellainen olo ettei ole rehellinen. Ne on asioita jotka eivät minulle kuulu, joten sinällään se ei haittaa. Mutta, se epärehellisyys ja pelaaminen vaan jotenkin aiheuttavat vähän sellaisen jonkinsortin lukon hänen läheisyydessään. Tosin se epärehellisyyden tunne on ollut aiemminkin jo aika pitkään. Alkoi joskus vuoden 2010 syksyllä ja vain voimistui kun halusi erota viime kesänä tai oikeastaan jo pari kuukautta sitä ennen.  Luulen tosin että parempi näin. Tuskin se kuitenkaan olisi mitään mitä olisin halunnut silloin sydän vereslihalla kuulla ja nyt ihan sama kunhan sellaiset lapseen liittyvät asiat minulle rehellisesti puhuu.

Kaikenlaista..

Jotenkin outoakin se, että sitä tajuaa välittävänsä edelleen jostakusta sillä tavalla platonisesti vaikka kaipa sitä vihatakin voisi. Kai se tyypillisempää on? Jotenkin huvittikin se tilanne jossain vaiheessa. Ulkopuoliset pitivät varmasti perheenä.Meitä parina. Miksipä eivät olisi niin ajatelleetkaan? Ja totuus oli taas kerran jossain ihan pihalla.