Tänään tulikin sitten lääkärikeikaus. Lääkäri totesi pitkien pähkäilyjen ja testien ja muutaman kokeen jälkeen, että olisi tasapainohermon tulehdus ja joku kuulohermo pinteessä. tmv. Meni vähän hepreaksi tuo viimeinen diagnoosi, mutta kaipa tämä tästä. Lääkkeitä sain ja lepomääräyksen. Lepomääräystä tosin ei ole ihan helppo toteuttaa koskapa on tuo lapsonen tuossa, vaikka kyllä hän tuntui ihan ymmärtävän kun selitin että olen kipeä. Hän on kuitenkin vasta neli vuotias eikä sen ikäiseltä voi kauheita vaatia kuitenkaan. Pitää vaan koittaa jaksaa liikkua kuitenkin. Eiköhän sitä aina jotain keksi. Tavalla tai toisella.

Kipeä olo kyllä on. Pahoinvoiva lähes kokoajan. Ei siihen oikein auta oli sitten makuulla tai pystyssä. Tai muukaan. Lääkkeet vähän vie siltä sentään terää. Täytyy sanoa, että nämä hetket on niitä kun sitä tuntee olevansa taas niin kauhean yksin. Sitä kaipaisi, että olisi joku hoivaamassa. Vaikka vaan halaisikin. En ole kovin vaativaa sorttia kuitenkaan. Selvästikään. :D En tosin ole kovin tottunutkaan, että joku olisi sillä tavalla oloistani niin kiinnostunut, että varmaan olisinkin lähinnä järkyttynyt ja epäuskoinen jos joku pyrkisi hoivaamaan ja ottamaan huomioon. Hassua, oikeastaan.. Muutaman kerran on käynyt, että joku on oikein niinkuin tarkoituksella ottanut huomioon ja nähnyt vaivaa vuokseni tai huomioinut tosiaan jonkun vaivani hyvin ja olen ollut lähinnä hämmästynyt moisesta. Vähän sama kun joku haluaa kantaa puolestani ostoskassit ja minä vaan ihmettelen, että HÄH? Juntti taidan olla. :D

Jäi sitten vissiin tältä kerralta käymättä Hulluilla Päivilläkin. En alkuviikosta ehtinyt lapsen ollessa vähän köhäinen ja nyt sitten taas ei kyllä yhtään hyvita edes pika pistäytymistä tehdä kun olisi vielä tuo pojankoltiainenkin kainalossa tämän pahoinvoinnin lisäksi. Pitäkööt tarjouksensa. Eiköhän sielä ryysääjiä löydy ilman minuakin. Ensi kerralla sitten. Luultavasti.

Mutta nyt lepäilemään.