Sairastaminen jatkuu täällä omalla painollaan. Jälkikasvu tosin ollut hyväntuulinen sopivalla särkylääkeannostuksella. Ei ole edes jatkuvasti tarvinnut antaa. Sillä tavalla vaan, että ei ole paha olla. Hän kun on synnynnäisesti aika aurinkoinen luonne kuitenkin, vaikka tämä ikä ja kaikki muutokset ovatkin tietysti välillä vähän känkkäröintiä aiheuttavia juttuja. Ja kukapa sitä olisi aina itse iloisuus?

Ollut ihan kohtuullinen päivä sunnuntaiksi. Ja noin muutenkin kun oli aikuisseuraakin. Lapsi on toki ihana, mutta on se mukavaa kun on aikuistakin seuraa kuitenkin. :) Käytiin pienesti kaupassa ja vierailulla herkkupöydän ääressä. Tuli itsellekin pitkästä aikaa taas ihmismäinen olo. Jollain selittämättömällä tavalla. Sitä on kai omalla tavallaan aika yksinäinen nykyisin. Ja kun en yhtään viihdy vieraassa seurassa tai jossain baareissakaan, niin vaihtoehdot on aika pienet. Ja eipä kyllä moiseen olisi varaakaan ihmeemmin.

Vapaat hetket meni nukkuessa. Olin niin kovin poikki viime viikosta jotenkin. Piti mennä sinne ja tuonne, mutta enhän minä jaksanut. Kotia sentään sain inhimillisempään kuntoon eli viikottaisen perussiivouksen tehtyä. Hieno saavutus saada alle parin tunnin työ tehtyä yli vuorokauden aikana.. Hih. Voin olla itsestäni ylpeä. ;)

Mutta, nyt taas jaksaa.

Mietiskellyt en ole oikeastaan mitään ihmeempää. Lähinnä ihmetellyt ihmisiä noin yleisesti. Tuntuu, että sitä melko usein on kuin jostain vieraalta planeetalta kotoisin kun en vaan ymmärrä edes läheisiään. Ihmisiä, joiden kanssa on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa. Oma äiti on varsinkin täysi mysteeri välillä kaikessa ärsyttävyydessään ja epäloogisuudessaan (anteeksi, äiti). On hän rakas ja tulee aina olemaankin, mutta.. Kyllä sitä aika suuripiirteinen ja ymmärtäväinen saa olla että välit toimivat edes jotenkin. En enää salaa mielipiteitäni ja siksi varmaankin pääsen helpommalla kuin toinen sisaruksistani, mutta silti. Kaiken kruunaa oikeastaan enää se, että kun sitä on jo aikuinen ja aikuiset järjellä varustettu. Elämänkokemustakin on jonkin verran, niin ne höpötykset ovat välillä niin läpinäkyviä välillä että joskus on oikeasti hitusen vaikeaa olla töräyttämättä asiaa kuten se ihan varmasti on. Luonnekin on sellainen aika mutkaton noin yleisesti minulla, niin se tulisi aika luontaisestikin tehtyä. Mutta en minä viitsi. Mitä sillä voittaisi?  Eli tyydyn vaan pyörittelemään kaikessa ystävyydessä silmiäni ja leppoisasti toteamaan itsekseni, että taas se äiti luulee minun olevan ihan viisi vuotiaan tasolla. ;)

Mutta, kaipa ne äidit sitten ovat sellaisia. Pitänee ainakin yrittää olla itse edes vähän öh.. no taipuvaisempi totuuteen, rehtiyteen ja sen sellaiseen. Ja, ei. Kaikkea ei tarvitse kertoa. Mutta voisi jättää ne sadutkin väliin asioista jotka eivät edes kuulu minulle jne.Biologisen isänkin puolesta välillä ottaa pattiin. Se on tämä oma oikeustaju joka on tuntunut aiheuttavan elämässä vain turhaa painolastia. Kun eipä tuokaan asia minulle kuulu.

Mutta maailma nyt on epäreilu ja ihmiset vasta epäreiluja ovatkin, aika usein. Oikeudenmukaisuudella, kiltteydellä ja ymmärtäväisyydellä täällä ei ainakaan pärjää. Todellakaan. Tai pärjää toki, muttei noista piirteistä palkkioita jaella. Tuntuu, että ihan muita piirteitä arvostetaan. Kuinka moni minullekin on sanonut, että kuinka kiltti ja mukava olen ja joo o.

Olenkin päättänyt alkaa itsekkääksi paskiaiseksi.

(Niin vissiin onnistuu joo..)

(Jos nyt muutenkaan niin tosissaan olen. Välillä vaan tuntuu siltä, että Aargh!)