Taas niitä päiviä, jotka ovat ihan kivoja ensin mutta mustenevat iltaa kohden. Luultavasti lapsen vaikea nukahtaminen aiheutti lopullisen mielialan laskun. En tiedä mikä tuossa mättää. On neuvoja kuultu ja noudatettu ja silti vaan hankaa vastaan. Olo on kädetön. Lapsi parkuu ja huutaa ja pyytää jotain ihan käsittämätöntä. Parhaalla tahdollakaan en ymmärrä mitä minun niinkuin siinä sitten pitäisi tehdä. Kaikki on kokeiltu. *huokaus* Onneksi tuollaista ei sentään jokailta ole, että kai se tästä. Toivottavasti. *toinen huokaus*

Päivä oli muuten iloinen ja lapsikin taas oikein auringonpaisteinen. Varsinkin vaarilan uusi koiranpentu oli toooosi ihana, eikä tämänpäiväinen hampulääkärikään ollut kuin hauska tuttavuus jolle oli kiva höpöttää omia juttujaan. :) Puistossakin rymyttiin kauniissa säässä. Mummilassa käytiin syömässä herkkuja (kun eihän se mummi malta olemassa leipomatta jos ollaan tulossa) ja niin edelleen. Ja eiköhän se mieli tuosta taas parane itsellänikin. Nyt jo tuntuu helpottavan ja kohtahan alkaa jo euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Hömppää sielunhaavoille. :)

Niin, juu..

Olin tuossa muutama päivä sitten katselemassa mummun jäämistöä kun pappa muutti pienempään asuntoon lähemmäs palveluja ja halusi nyt sitten ns. ylimääräisistä tavaroista eroon. Jotenkin haikea olo oli sielä isän sisarusten kanssa käydä läpi mummun ja papan elämää. Isänkin jäämistöä oli vielä löytynyt jostain mummun kätköistä jonkin verran. Vanhimman lapsen kuolema oli mummulle kova paikka aikanaan. Löytyi vihkokaupalla vielä päiväkirjojakin isän kuoleman jälkeiseltä ajalta jotka mummu kuulemma oli ajat sitten jo tarkoittanut minulle. Tiedä edes haluanko niitä lukea. Tällä haavaa tuntuu ainakin jotenkin häväistykseltä koko ajatuskin. Tosin luettavaksi ne kuulemma on tarkoitettukin. Kansissa lukee nimenikin. En tiedä. Jotenkin vain sitä haluaisi sen kaiken vanhan taakan jättää taakseen ja ne jo jotenkin umpeutuneet haavat jättää repimättä auki. Surullinen olo tuli koko käynnistä, mutta jotain sentään otin muistoksi. Olisi sielä ollut pöytä ja tuolitkin, jotka olisin halunnut (sukumme meinneisyyttä melko vahvasti), mutta eihän niille tilaa ole juuri nyt  missään. Surettaa, mutta pakko ilmeisesti jättää ottamatta.

Pappa sentään oli iloisemman oloinen kuin pitkään aikaan. Oikeastaan ensimmäistä kertaa nyt 3 vuotta mummun kuoleman jälkeen ja se teki sentään hiukan paremman mielen sen haikeuden keskellä. Sitä jo pelkäsi että pappakin menee samaa tietä ja pian mummun perässä, mutta nyt näyttää paremmalta. :) Hyvä niin. Kaiken ikävän jälkeen on sentään välitkin taas hyvät ja ylipäätään olemassa. Saan vielä pitää papan vähän aikaa ja niin saa lapsenikin josta olen kovin iloinen. Poika niin kovasti tykkää isopapasta. :)

Jahas, eurovision sirkus alkoi jo. Tässä toisella silmällä seurannut. Nyt tulee Venäjän viisu.. Nojaa.. Melkoista viuruttamista. Anteeksi. :D Esiintymisasutkin ihan perusvaatekaappi kamaa. No, ainakin ovat monikäyttöiset. Kaikista viisukuteista ei voi samaa sanoa.. Ehkä en sitten vaan ymmärtänyt. Hyvin mahdollista..