Voimaton olo ollut koko päivän. Väsynyt lähinnä. Vissiin vaan pikku hiljaa alkaa käydä päälle se ettei oikein uni maistu. Sitten kun viimein nukahtaa näkee kummallisia unia. Välillä mitä sattuu, välillä suoranaisia painajaisia ja sitten niitä toistuvia joita on ollut ennenkin. Nyt on taas vuosien jälkeen tosiaan alkanut näkemään 2 samaa toistuvaa unta kuin joskus jo, vuosia sitten.

Ensimmäinen kertoo hiljaisesta, autiosta metsästä. Ketään sielä ei näy, mitään ei kuulu. Kuitenkin kokoajan määrätietoisesti eteenpäin kulkiessani tunnen, että kulkuani seurataan. Lopulta pääsen määränpäähäni. Paikkaan jota en muista, mutta jonka tunnistan jollain kummalla tavalla. Se sijaitsee ikiaikaisen sammalpeitteisen metsän keskellä hyvin tummavetisen lammen rannalla. Lampi ei ole kovin suuri ja jakaantuu tavallaan kahteen eri osaan siten, että puolet rannasta on metsää ja puolet jyrkkää kallion seinämää. Hyvin jyrkkää. Seison hetken rannalla syventyen ajatuksiini ja äkkinäisesti alankin kahlata lampeen. Samassa tuntuu hyvin voimakas paheksunta tekoani kohtaan ja metsässä näkyykin hahmoja. Niin hyvin naamioituneita, että en kykene tunnistamaan mitä ovat, mutta samalla kun kuljen aina vain syvemmälle en oikeastaan ole enää niin kiinnostunutkaan noista hahmoista. Lopulta pääsen lammen keskelle jolloin uppoan syvänteeseen. Tajuan vain, että jalat eivät ota pohjaan, enkä näe enää valoakaan yläpuolellani. Siihen uni sitten loppuukin. Mitenkään masentunut, ahdistunut tai kuolemanpelkoinen en missään vaiheessa unta ole. Enkä herääkään säikähtäneenä. Lähinnä kovin kummissani. Ja se paikka, se oikeasti tuntuu tutulta! Outoa.  Uni on seurannut minua lapsuudesta asti, joten tiedä häntä. Paikasta olen kysynyt vanhemmiltanikin, mutta kukaan ei osaa yhdistää mihinkään.

Toinen uni onkin sitten sellainen ihmeellinen matkailu uni, jossa on vaihtuvia elementtejä jonkin verran, mutta itse juoni ja perustapahtumat pysyvät samana. Ideana on aina se, että matkustan tutuissa kaupungeissa ja aina törmätessäni johonkin minulle tärkeään ihmiseen lähdenkin karkuun. Mitä rakkaampi se ihminen on minulle ollut niin voisi sanoa, että sitä hysteerisemmin. Lopulta uni päättyy aina siihen kuinka löydän itseni jonkun kaupungin torilta johon minut tuntemattomat ihmiset haluavat kivittää. Se kuulostaa pahemmalta kuin on. Itseasiassa kyllästyn aina sielä kiviröykkiössä olemiseen ja olen aivan äkämystynyt siitä miksi TAAS pitää maleksia jossain hiton kivikasassa. :D Eivät siis satuta mitenkään tms. Lopulta kivittäjät aina lähtevät ja minä pääsen jatkamaan matkaani. Eräs ystäväni tässä vaiheessa aina tulee sanomaan minulle jotain käsittämätöntä, jonka pitäisi olla jokin suurikin viisaus. En kuitenkaan tajua siitä sen enempää siinä unessäni kuin myöhemmin hereilläkään. En kuitenkaan unessä näytä sitä etten tajua viisauksiaan, vaan nyökyttelen kovinkin viisaan oloisesti. Viimeksi viisaus taita olla jotain sellaista kuin "elämävirta on kuin hiutalepuuro" tms. Järkevää, no jokatapauksessa tuohon se uni sitten aina päättyykin. Tuo uni on toistunut n. 10 vuotta.

Kummallisia. :)

Painajaiset taas ovat aina jotain läheisen menetysunia. Ovat aika järkyttäviä. Onneksi niitä nyt ei sentään usein näe. Ja nuo sekavat, jotka mainitsin on vain jotain hajanaisia pätkiä päiväntapahtumista tai jotain muuta sälää. Häiritsevät unta, tekevät siitä levottoman. Sitä hätkähtää milloin mihinkin ja siksi siten sitten lopulta voi olla hyvinkin väsynyt. Mikä toki on aika kurjaa. Mutta.. Ehkä ensiyönä taas saisi nukutuksi? Ehkä.

Tavallinen päivä tosiaan ollut tänään muuten. Ei kyllä kodissa häärämisen lisäksi ole kummia tullut tehtyä. Tosin ex vinkkasi asunnosta, joka olisi kyllä oivallinen ratkaisu pulmiin jos sen saan. Ei nyt ehkä kaikkineen mikään mahtiratkaisu, mutta ratkaisee hirmu monta ongelmaa. Pitänee huomenna mennä sitäkin asuntoa tiedustelemaan. Kovasti exäkin on innostunut tuosta muuttamisestani. On kovin avuliasta jne. Mutta en ole pistänyt pahakseni kuitenkaan. Auttakoot nyt sitten jos haluaa. :D En ikinä olisi tajunnut tuota asuntoa tiedustellakaan itse. Sitä kaikki tule mieleen. Pieni asuntohan tuokin olisi ja pojalle ei huonetta olisi, mutta eiköhän tuo ole järjestelykysymys. Tuon asunnon saisi aika fiksusti tehtyä vissiin niin, että hän saisi sitten olohuoneen. Muuten onkin aika tyhmää, että olohuone on pienempi kuin makuuhuone ja vielä niin, että ruokailutilakin on siinä samassa yhteydessä. Mutta katsellaan nyt miten käy.

Kaikenlaista..

Kun nyt vaan saisi jonkun kivan asunnon, jossa arkijutut vähän helpommat. Viime viikolla meni lähikauppakin sulki. Joskus ensivuonna vasta aukeaa jonkinlainen. Autottomalle tosi "helppoa" kun ei bussyhteydetkään mene kauppojen kautta järkevästi.. Hmph.