Mieli oli tänään kuulas ja jopa pelottavan iloinen ja onnellinen. Jopa riehakas. Siihen asti siis kunnes taas tapahtui se tyypillinen vastoinkäyminen .. Tressikynnys nousi pelottavan ylös. Ylemmäs kuin vuosiin. Hain pari siideriä ja olo parani. Onneksi harvinaista. Alkoholi kun on vähän huono lääke mihinkään. Edes mienissä määrin. Mielummin sitä kyllä vain olisi läheisen ja rakkaan ihmisen lähellä. Kuuntelisi hyvää musiikkia. Olisi. Aivan hiljaa. Aivan lähellä. Mutta.. Näin ollen.. Tiedä onko tuollaista ikinä. Kun ei ole koskaan noin ollutkaan. Edes parisuhteessa ollessa. Surullista? Ehkä? En tiedä? Ehkä. Mahdollisesti.

Elämä jatkuu. Ei mitään vakavaa. Olen vain herkkä reagoimaan joihinkin tilanteisiin ja asioihin siinä hetkessä. Myöhemmin asiat taas ok. Sitä on liian herkkä ja liian impulsiivinen. Jotenkin. Minkä sille vaan voinee? Ei kai mitään. :)

Mutta..

Huomenna on uusi päivä. Toivottavasti hyvä päivä. Jonkun elokuvan voisi taas käydä katsomassa. Omaksi huviksi. Lapsi kun on isällään. Jos ei olisi niin eipä sitä olisi noin tressaantunutkaan. Lapsella on jotenkin erikoisen rauhoittava vaikutus. Tiedä sitten miksi. Ehkä sen tekee rakkaus. Se on aika kummallistakin miten paljon voi tuollaista pientä rakastaa. Rakastaa, vaikka helppoa ei aina olisikaan.