Joskus asiat sattuvat enemmän kuin itselleenkään haluaisi myöntää ja silloin on parasta ottaa aikalisä.Siirtyä tästä asiasta kauemmas, eristäytyä.. Ajan kanssa helpottaa ja näkee asiat selkeämmin. Minulla oli vuosia sokeapiste erään ihmisen kohdalla ja kun minut suljettiin kokonaan ulos se sattui enemmän kuin halusin myöntääkään. Ei se, että tunteet ei osuneet vaan se ettei olla edes ystäviä siinä määrin kuin minä luulin. Se sattui. Vaan, tuo on vain elämää. Ja omaa naiiviutta mistä toisaalta en ole vihainen kellekään, en edes itselleni loppujen lopuksi. Kun ei siinä ole mitään pahaa, se on jokainen oma häpeä jos sen sellaiseksi tulkitsee. Tai kaiken sanomani valheeksi. Tiedän kuitenkin itse mikä olen ja valehtelijaa minusta ei kyllä saa kuin ääreishyvällä mielikuvituksella.

Aika aikaa kutakin, ilmeisesti.

Tässä päivässä menee ihan kivasti kuitenkin. Poika alkaa koulun syksyllä, hän on jo iso poika. Ex tonttuilee omiaan vaan aika nätisti on asiat saatu hoidettua kun vaan olen tiukkana. Vähän velkojakin olen saanut takaisin. Muutama satanen enää kiinni. Ehkä tämä tästä siis siltäkin osilta. ;) Kun terveyteni rakoili auttoi paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Onneksi näyttäisi, että selvittiin säikähdyksellä kaikki kuitenkin ja arki saanee jatkua samanlaisena kuin tähänkin asti. Kyllä sitä itsekin pelästyi vasta isänsä syöpään menettäneenä kun kerrottiin kasvaimesta. Vaan, oli hyvä laatuinen. Onni onnettomuudesa sentään. :) Tässä on nyt paranneltu itseä leikkauksen jälkeen ja miettinyt elämää noin yleisestikin.

Niin... Ja.. Onhan minulla elämässä taas mieskin, vaikka hyvin rauhassa tässä tutustutaankin. Sitä on tullut varovaiseksi ja araksi. Ehkei se ole paha asia, vaan epävarmuus joskus ahdistaa. Sitä kun tietää jo vähän liiankin hyvin kuinka helposti asiat menee päin helvettiä ja kuinka paljon se taas sattuu.. Vaan ei liikaa saa pelätäkään. Siten vain tuhoaa kaiken hyvän jota voisi olla. Katsellaan ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.. <3

Niin ja ystäviäkin on. Oikeastaan hämmennyinkin siitä tuen määrästä jota sain kun sairauteni tuli julki. En ollutkaan niin yksin kuin olin kuvitellut olevani. Ehkä sitä siis on joskus jotain oikeinkin tehnyt. :) Toivon, että osaan heitä tukea samalla tavalla elon hankalissa kohdissa sillä sitä ystävyys mielestäni on. Itseä tuo auttoi kyllä tosi paljon vaikkei apu ollutkaan lopulta kuin sitä että kyseltiin kuulumisia ja tarjouduttiin tarvittaessa auttamaan. Sitä ei ollut yksin ja se on paljon se. Toki kumpanikin tuki ja perhekin omalla tavallaan, mutta silti olin tosi iloinen ystävienkin tuesta. Kai sitä osaa arvostaa kun ei ole sellaista aiemmin elämässä välttämättä ollut. Edellisen kerran kun terveys petti silloiset ystävät katosivat ympäriltä melko täydellisesti. Oli aika rankkaa se.

Ehkei se ole tuokaan helppoa kellekään, ymmärtäähän sen.

Koskapa elämä olisi.

Tai ihmissuhteet.