Lapsi tuli kotiin.. Ja minulla oli aivan hirveä ikävä. Pojallakin taisi olla vähän kun halusi halia koko illan. Oli ensimmäinen 2 vuorokauden reissu hänellä ilman äitiä. Hyvin oli mennyt, mutta onhan se erilaista. Kivaa oli ollut. Oli koiranpennun kanssa puuhaillut ja ihastunut pieneen bichoniin aivan täydellisesti. Ilmoitti minulle, että sellaisen kyllä haluaisi. Ei tarvitse kuulemma ollenkaan synttärilahjoja kunhan vaan saisi joskus sitten kun on isompi tuollaisen koiran! Kuulemma sitten kun on 10 vuotta haluaisi tuollaisen. Aika kohtuullista. :D

Ei se koira kyllä mikään mahdottomuus ole sitten kun on kouluikäinen. Itsekin olen miettinyt jotain pientä seurakoiraa. Hyväähän se lapselle tekee ja itsekin tykkään eläimistä kovasti. Ja kun ei hänelle sisaruksia tule olemaan, niin.. On se hyvä oppia pitämään huolta ja tuovathan ne eläimet paljon iloa arkeen. Ei siis ole minua vaikea puhua ympäri jos vielä on tuota mieltä sitten kouluikäisenä.. :) Vaikka voi olla, että äiti jokatapauksessa ottaa jonkun koiran seurakseen. :D

Pakkaset sitten tännekinpäin maailmaa tulivat. Jäädyin kalikaksi eilen käydessäni "lähikaupassa". Sinne kun on aika pitkä matka ja kun busseilla ja kävellen on reissaamassa, niin.. Siinähän kestää, varsinkin kun täällä periferiassa ei bussit järin usein varsinkaan viikonloppuisin kulje. Onnittelin itseäni kyllä varsin paljon että eipä tarvitse kohta enää noin vaikeasti käydä hakemassa peruselintarvikkeita vaan ne saa naapurista. Paljon kätevämpää. Ja halvempaa.

Viime yönä eksyin katselemaan youtubesta näistä Jokelan ja Kauhajoen koulusurmista tehtyjä dokumentteja. Hirmu surullisia olivat ihan kaikkineen. En osaa eläytyä siihen vihaan mitä jotkut näyttivät tuntevat tekijöitä kohtaan, saati heidän vanhempiaan kohtaan. Lähinnä tuli sääli ja suru kun katsoi tämän Auvisenkin vanhempien haastattelua. Väärinhän se teko oli, aivan järjettömän väärin. Kuten toki tämä toinenkin tapaus, mutta jotenkin niistä kummastakin tapauksesta näin mutuna tuli enemmänkin sellainen hätähuuto mieleen kuin mikään oikea ihmisviha ja pahuus tmv. Kiusaaminen ja mielenterveysongelmat nousi molemmissa tapauksissa aika keskeiseksi teemaksi ja kun miettii omaa ala-asteelta ylä-asteelle jatkunutta kiusaamista, niin.. Jotenkin sitä ymmärtää tuon ratkaisumallin vaikkei sitä toki hyväksykään ja pidä oikeana. Oikeastaan ainoa mikä voisi tuollaiselta minun mielestäni ehkäistä kaikkenparhaiten on se, että kiusaamista ei hyväksytä millään tasolla. Ja toinen asia on mielenterveyspalvelujen arkipäiväistäminen ja parempi saatavuus. Ettei olisi niin isoa kynnystä hakea apua. Auviseltakin oli apu estetty lääkärin taholta jonojen pituuden vuoksi.. Voisihan sitä kiusaamista ehkäistä kai silläkin ajatuksella, että siinä voi olla kuula omassa tai rakkaan ystävän tai läheisen kallossa tuloksena. Kun ei kukaan kestä määräänsä enempää ja kukaan ei tiedä miten kukakin reagoi. Se on vaarallista ja julmaa leikkiä.

Oho.. Aloinpa vakavaksi. :)

..Mutta, vakava asia. Olen joskus kauhulla jo ajatellut mitä sitten jos omaa lasta kiusataan. Sitä on itsellä niin kamalat kokemukset tuosta, että aiheen ottaisi kyllä erittäin vakavasti. Kyseinen koulu saisi minusta kyllä varmaan melkoisen piikin ahteriinsa siinä kohtaa jos asiaa ei otettaisi täydellä vakavuudella. Kun.. Se on oikeasti vakava asia. Kiusaaminen jättää sisimpään ikuisen arven ja vaikuttaa kaikkeen. Koko loppuelämään pahimmassa tapauksessa, mutta niinhän se on jos kiusaaminen on vakavaa ja pitkäkestoista.

Puistossa eräänä päivänä lapseni puistokaveri alkoi lällättämään että hänellä on tytön saappaat kun olivat punaiset. Poika sanoi siihen, että eipäs kun Salama McQueen-punaiset! Ja totesi että niillä pääsee tosi lujaa ja huristeli menemään. Lopulta homma meni siihen, että kyseinen lällätellyt lapsi pyyteli äidiltään punaisia saappaita. Minua huvitti ja nauratti omakin suhtautuminen kun ehdin jo järkyttymään jotenkin. Ihan hassua. Yliherkkyys on sitten taas toinen asia ja hyvin se poika asian hoisi. Oikein mallikkaasti. :D Joten ehkä se asian murehtiminen etukäteen on aika turhaa. Sitten vaan toimittava jos oikeasti tarvetta on ja tosiaan tilanne kohdalle osuu. Kuten myös otettava vakavasti mahdollinen oman lapsen toisten kiusaaminen. Ja se onkin tärkeää. On mielestäni todella vastuutonta käytöstä pistää itse pää pensaaseen näissä asioissa ja ajatella ettei oma lapsi moiseen voisi sortua tai tulisi mieleen. Moinen asia pitää käsitellä ja ottaa vakavasti myös toiseen suuntaan.

Tai niin minä ainakin ajattelen. :)

Oho, onpa kello taas paljon! Nyt nukkumaan.

Hyvää yötä.