Minä en kovin usein kiroile, mutta päivä meni kyllä aivan päin helvettiä ja kaiken lisäksi olo on kuin joku olisi lyönyt lekalla päähän. Sain kivan pienen sairaskohtauksen eli senkin takia mieli taas lievästi sanoen alakuloinen ja pettynyt. Kun sitä AINA toivoisi, että noita piruja ei tulisi enää koskaan. Nykyään sitä jotenkin vielä entistä enemmän tuntee niin helkutin haavoittuvaksi kun noita tulee. Haavoittuvaksi ja niin helvetin epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Kun.. Jotta jaksaisi olla positiivinen sitä pitäisi jaksaa uskoa siihen, että kaikki järjestyy ja niin edelleen. Eikös? Ja miten sitä jaksaa uskoa sellaista jos jatkuvasti vedetään mattoa alta?! Vittuperkelesaatanahelvetti!

Noin. Helpotti. Vähän.

Se vaan on niin, että kun asiat alkavat mennä päin helvettä niin ne menee. Kaipa se siitä taas.

Oletettavasti.

Hassuja asioita oli tänään se kuinka nimettiin lapsen kanssa voikukat pimpelipompeli-kukiksi. Kun sitten illasta päästiin vihdoin kotiin näki lapsi ojanpientareella voikukkia ja huusi iloisesti täydellä jalkakäytävällä, että: "kerätään noita PIPPELIPOMPELEITA!". Käänsi vähän päitä tuo nimitys, etten sanoisi. Nauratti ja naurattaa edelleen. :D