Yksi touhukas päivä taas takana.

Tänään sitten tuli mittatäyteen naapureitakin ja kirjoitettiin yhdessä kirjelmä joka viedään heidän postilaatikkoonsa huomenna. Ei tosiaankaan jaksa enää herätä keskellä yötä pianon pimputukseen ja kuunnella tuntikausia sitä kuinka heidän koiransa räkyttää. Fiksuintahan olisi kasvokkain puhua asiasta, mutta kun ei heitä tuossa koskaan näe. Eivät kotonakaan ole sopivasti koskaan ilmeisesti. Kamelin selkä katkesi tänään illalla kun koitin kauheassa mölyssä nukuttaa lasta. Koira huutaa kuin viimeistä päivää ja pianoa hakataan täysin voimin. *huokaus*

Saa nähdä mitä tuosta seuraa. Ainakin koitettiin olla fiksuja. Virallisen valituksen kun tuosta touhusta saisi ihan suoraan tehtyä. Mielestäni vaan on fiksumpaa ensin antaa edes mahdollisuus korjata asiat kun ei nuo nyt mitään mahdottomia asioita ole korjata. No, katsotaan miten käy.. Olen kyllä valmis tekemään virallisenkin valituksen jos ei muu auta. Ei tuollaista jaksa, pitää meilläkin olla rauha kotonamme.

Erään läheisen kohdalla pelätään nyt vakavaa sairautta. Sitä koittaa ajatella että kaikki on kuitenkin hyvin, mutta silti huomaan että ajatuksissa tuo kulkee kuitenkin kokoajan. Sielä jossain syvällä. Kamalinta omalle kohdalle tuntuu olevan se että asiasta ei tahdota puhua ollenkaan. Ei voi kysyä suoraan kuulumisia vaan pitää odottaa niitä tiedonjyväsiä mitä annetaan. Ei voi suoraan tarjota apuaan jne. Niin, jokaisen oma päätöshän se on miten tuollaisenkin tilanteen haluaa käsitellä, mutta itselle tilanne on jotenkin ihan hirveä vielä näin. Huomaan sen vaan nyt itsestäni. En oikein tiedä miten olla.