Perjantai..


Yskittää ihan mukavasti. Jokumikälie pöpö vaivaa lievästi, mutta eiköhän se siitä. Aikanaan. Tavalla tai toisella.

Muksupa lähti taas isänsä matkaan viikonloppua viettämään. Lähti aika surullisen oloisena. Tiedä mihin sitten liittyi. Tuli kyllä itsellekin tosi pahamieli kun ei osannut auttaa, vaikka minkäs noille voi. Exäkin alkoi heti tiuskimaan minulle. Tosi kiva, mutta hän nyt on sellainen. Kyllä minä sen tiedän, että turha ottaa itseensä. Se mukavuus karisee heti kun on vastuksia. Kaikki on sellaista kivaa kiiltävää pintaa. Sen totuuden on aina nähnyt tressaavissa tilanteissa, vaikka niin kai se on meidän jokaisen kohdalla eipä sillä.


Tekisi mieli lähteä leffaan tai jotain. Liikaa kuitenkin ulkosalla pakkasta, enkä halua pahentaa yskää. Kylmän aiheuttamaa se varmaan kyllä onkin. Sitä suuremmalla syyllä. Kotona siis nökötetään. Kaupassa nyt toki voisi käydä, mutta kun se pakkanen ja kun ei vaan viitsisikään. :D Laiska ja silleen. Minkäs sille voinee..

Spotify kieltäytyi toimimasta, joten etsiydyin Grooveshark:in pariin kun en muutakaan keksinyt musiikin nälässäni. Ei ole niin paljon kappaleita kuin Spotifyssä tuossa palvelussa ainakaan vielä, mutta toisaalta ei tarvitse rekisteröityä, eikä latailla mitään ohjelmia koneelle kun toimii selaimella. Ihan jeesh ja ihan suht mukavasti kuunneltavaakin löytyy. Sellaistakin jota ei ole Spotifystä löytynyt.. Mutta, on se vaan niin, että musiikki sentään piristää aina tai ainakin hoitaa mieltä kuitenkin jos ei nyt ihan sanatarkasti piristäkään. Nyt vähän sellainen olo, että kaipaa musiikin suomaa lohtua, vaikka ei mikään oikeasti hätä olekaan. Hitusen alakuloinen olo vain. Se on se sama alakulo joka puskee aina toisinaan esiin. Kyllä se siitä taas aikanaan katoaa tullakseen taas esiin toisella kertaa. Silloin kun kaikki touhu vaimenee ja äänet hiljenevät. Yleensä.

Mutta..

Pääasiassa kaikki on hyvin ja iloisesti ja mukavasti jajaja... No, ihan hyvin siis. :D

Kissankin kanssa menee mukavasti. Lapsen kanssakin arki sujuu ja on iloisiakin hetkiä. Mistään sellaisesta ei ole kyse. Kai sitä vaan on jollain tavalla... rikki. Sitä on kai ollut rikki vuosia, lapsuudesta asti. Nyt kaikki tapahtunut vaan on rikkonut lisää. Sitä toimii ja on kuten tavallisesti. Osaa olla iloinenkin, mutta syvällä sisimmässä sitä on jollain tavalla.. murtunut. Kaipa jokaisella meillä kai on omat taakkaamme, kaipa tämä on sitten vain se minun taakkani. Osani. Voisi asiat huonomminkin olla, vaikka sitä joskus yksin ollessa itkettäisikin. Sitä ei onneksi kukaan näe eikä kuule. Sitä ei siis ole olemassa. Maailmaan ääntä mahtuu ja surua. Ei niitä kukaan huomaa. Hukkuvat kaikkeen muuhun maailman ääniin ja touhuun.

Ja aikanaan aika kai tuotakin surua ja alakuloa haalistaa.

Luulisin. :)