Lapsi piirsi tänään oma-aloitteisesti perhekuvan. Seurasin jännityksellä millainen siitä tulisi. Lapsi piirsi ensin itsensä hymyilemään ison pahvin keskelle. Oikealla puolellaan häntä pitämässä kädestä olen minä. Minua pitää taas kädestä lapsen isä ja häntä äitipuolensa. Lapsen vasemmalla puolella häntä kädestä pitäen taas on äitini ja biologinen isäni käsikädessä. Selkämme takana selvästi meistä erillään on lapsen isän velipuoli ja kuvan yläreunassa on lapseni isän perheen koira. Lapsen ja minun jaloissa on kissamme selällään lelu suussa ja päässäni on hamsteri. Me kaikki olemme oikein iloisia, hamsterikin. :D Varsin iloinen ja hauska potretti pääsi heti keittiömme seinälle. Minua alkaa aina hymyilyttämään kun näen tuon kuvan. Tiedä sitten miksi. Kai se vain on niin kovin positiivisen ja hauskan näköinen. Varsinkin ne korvasta korvaan hymyt on hupaisia.

Muuten tänään ei oikein ole naurattanut tai oikeastaan pariin päivään. On ollut tosi väsynyt olo ja tänään sitten vielä hajosi lopullisesti kodinelektoniikkaakin. Rahanmenoa vaan ei oikein voine estää ja se painaa vähän mieltä alas. Ei huolta ole, mutta silti. Ei sitä rahaa sillä tavalla ylimääräistäkään ole,. Ei ainakaan siten, että jatkossa olisi helppoa säästää sitä takaisin. Päätin kuitenkin vaikka ottikin päähän, että en murehdi asiaa. Turhaa se on ja rahallahan tuosta selviää eikä sitä edes ole mitään kamalaa ongelmaa nyt rahan kanssa. Turha tulevia on surra, varsinkaan kun ei mitään ökyä ole ostamassa.

Totuus on sekin, että olen aika yksinäinen nykyään ja se joskus vie mieltä aika alas. Sitä ei vaan jotenkaan halua edes tutustua uusiin ihmisiin sillä tavalla yhtään syvemmin. Ei uskalla luottaa kai. On ikäväkin niitä itselle rakkaita ihmisiä joita ei nyt sitten vaan syystä tai toisesta saa lähelleen. Joitakuita harvakseltaan ja toisia ei enää koskaan varmaankaan. Huomaan, että jos annan itseni ajatella asiaa sitä alkaa vaan miettimään mitä vikaa itsessä onkaan kun aina käy näin? Ja löytyyhän niitä vikoja.. Eipä sillä. Loppujen lopuksi kuitenkin otan aina itseäni niskasta kiinni ja kiellän moisen marttyyrina esiintymisen. Ihan turhaa ja naurettavaa moinen. Onneksi kohta alkaa taas arki harrastuksineen ja touhuineen. Ihmiset palaavat arkeen ja alkaa taas näkemään tuttaviakin. Kyllä se siitä, kuten aina. :)

Elämä jatkuu ja silleen.