"Nuuskamuikkunen pysähtyi sammalikkoon, ja hänen mielessään vilahti ikävä tunne. Muumipeikko ikävöi ja kaipasi kauheasti. Odotti kotona odottamistaan, ihaili häntä ja sanoi: -Tietenkin sinun täytyy olla vapaa. Sehän on selvä, että sinun tulee lähteä tiehesi. Totta kai minä käsitän, että sinun on toisinaan saatava olla yksin. Mutta Muumipeikon silmät olivat silloin mustat pettymyksestä ja avuttomasta kaipauksesta.
-Oijoi, sanoi Nuuskamuikkunen ja lähti taas liikkeelle.
-Oijoi. Hän on niin tunteikas peikko. Minä en saa ajatella häntä. Hän on hyvä peikko, mutta juuri nyt minun ei tarvitse ajatella häntä. Tänä iltana minä olen yksin lauluni kanssa, eikä tänään ole huomenna.
Hetken kuluttua Nuuskamuikkunen oli saanut Muumipeikon kerta kaikkiaan mielestään."
Tove Jansson: Näkymätön Lapsi