maanantai, 7. joulukuu 2015

Yllättäviä käänteitä

Syksy alkoi poikani koulunkäynnin merkeissä, mutta pari päivää mentyään omalla painollaan kaikki muuttui kummalliseksi syöksylaskuksi jolle ei tuntunut olevan loppua. Minulle poika oli sama kuin ennenkin, mutta koulusta tuli ihmeellisiä yhteydenottoja. Soitteluja. Tule hakemaan. Minusta tuntuu, että pitää tulla hakemaan. Vartissa piti ehtiä. Ei kai siinä, tekeminen seis, koko arki ja lasta hakemaan. Lapsi joka oli tosi turhautunut ja stressaantunut kun koululle pääsin. Opettajaan en saanut oikein mitään kontaktia. Tarinoitakin alkoi tulla, mutta ne eivät kestäneet tarkastelua ollenkaan. Vähän jatkoi juttua niin aikuisten tarinat rakoilivat niin ettei tiennyt enää mihin uskoa. Oman lapseni tiedän ja tunnen, niin hyvässä kuin pahassa, mutta mitä tehdä kun aikuisten viestit ovat täysin ristiriidassa sen kanssa mitä lapsesta tietää eikä aikuiset puhu suoraan ja kun puhuvat eivät heidän versionsa kestä tarkastelua lainkaan? Eivätkä he ole ollenkaan valmiita edes keskustelemaan? 

Näin ollen en edelleenkään tiedä mitä koulussa on tapahtunut, vaan kaiken sen sohlaamisen jälkeen kun vaadin koulun vaihtoa on nykyisessä mennyt oikein hyvin. On osa ryhmää, on kavereita, osaa keskittyä tunneilla, ei häiritse muita, vetelee kokeista kymppejä.. Tavallinen pojanrimpula toki, että ei aina täydellinen tai sinne päin, mutta normaaleissa merkeissä kuitenkin kuulemma. :D

Ainoa hyvä asia koko sotkussa oli että poika pääsi viimein tutkimuksiin, joissa todettiin asperger oireyhtymän piirteitä. Hän on kuitenkin tavallisissa ryhmissä pärjännyt ihan hyvin ja harrastuksissa ollut myös mukana, kuten tämänkin koko sotkun ajan eli mikään mikä estäisi toimimasta tavallisessa ryhmässä se ei liene. En tiedä, mikä koulussa tuli. Opettaja väitti että esikoulussa on ongelmia ollut ja kun jäi asia painamaan niin soitin sinne vaan ei poikaa hoitanut ymmärtänyt mistä on kyse. Tiedä sitten.. Ymmärrän kyllä senkin että kyseiset ihmiset olivat tekemisissä lapseni kanssa vuosia, he ovat tottuneet ehkä lapseeni. Onhan hänessä aina ollut ns erikoisia piirteitä mutta olen ajatellut niiden kuuluvat pääasiassa persoonaan. Sellainen tietty pikkuvanhuus ehkä sihen että on niin paljon aina ollut kanssani ja voimakas oppimiskyky ja muisti vaan perintöä isänsä puolelta jne. Toki nyt kun aspergerista puhutaan ja siitä luin sopii moni piirre siihen. Harmi vaan ettei tullut selkeämmin esille aiemmin.

Diagnoosi ja koko tämä sotku on nostanut itsessä melkoisen  tunne sekamelskaa esiin vaan pikku hiljaa alkaa hyväksyä asian ja huomaa, että elämä jatkuu. Ja kantaa. Täytyy sanoa että ammatti-ihmisiltä olemme saaneet vaan myötäelämistä ja tukea. Pitkin matkaa. Jopa puolesta suututtu koulun tekojen johdosta. Voimakkaammin kuin itse olisin siinä hädässäni edes osannut. Itsellä siis vain hyvät kokemukset vaikka koulu meidän ilmeisesti aika karmeaksi perheeksi leimasikin alunperin.. Onni onnettomuudessa, että paikalle hälytetyillä oli järki ja sydän paikallaan. :)

Ja on tässä kaikessa saanut aikamoisen tulikasteen uusi suhdekin joka pääsi alkaamaan vähän ennen kaikkea tätä sotkua. Hän on edelleen rinnallani vaikka ei se helppoa ollut hänellekään, tuki ja auttoi minkä osasi silloin kun itsellä kyllä alkoi olla jo melkoinen hätäkin siitä mitä tässä tapahtuu.. On hyvin ottanut lapsen diagnoosinkin vastaan. Vaan kyllä meistä kumpikin jo vähän tasaisempaakin eloa kaipasi. :D

Toivotaan, että tämä tästä. Jos voisi pyytää, että jos vaikka nyt ei mitään kauheita ihmeellisyksiä nyt vähään aikaan. En tosin edes tiedä keneltä pyydän. :D

sunnuntai, 16. elokuu 2015

..mä haluan pitää tästä kii..

Kesä lopuillaan vaikka tuntuukin kuin se olisi vasta aluillaan ilmojen vuoksi. Pitkä sateisen ja vilpoisen kauden jälkeen kun iskikin kunnon helteet. Joita muuten inhoan lähes yli kaiken, vaan ehkä tästä selvitään. Luulisin. :D

Lapsen koulu alkaa kohta puoleen ja jännitystä lienee tosiaan ilmassa melkoisesti. Nyt on hankittu reppua ja ties mitä tarpeellista. Hassua vaan kun tuntuu että vaatteita on vaikeita löytää. Koko alkaa olla aika suuri kun on kasvanut aina kovin nopealla vauhdilla ja nyt alkaa olla kokoa jota kai keskimäärin ollaan vasta jonkin verran paljon vanhempina eikä lapsi oikein koe omakseen niitä aika synkän värisiä vaatteita joissa ei juuri tunnu olevan kivoja kuviakaan tai mieleisiä värejä vaan koitan parhaani kuitenkin että voi kulkea mieluisissa vaatteissa. Sitä voi lapsi kuitenkin vaikuttaa niin vähään ja aina on rajoitteet vastassa niin jossain asioissa mahdollisuuksien mukaan koitan häntäkin kuunnella. :)

Muutokset, ne on vaan kai pahoja. 

Kun saisi vielä terveyden kuntoon niin tämä tästä. Jotenkin ahdistavaa ollut yhtäkkiä voi olla suuriakin kipuja. Vaan nyt pitäisi vihdoin olla oikea diagnoosi ja hoito sen mukainen joten ei hätiä. Se vaan.. On jotain uskomatonta miten sitä säikähtää tälläisiä notkahduksia. Alkoi jo miettimään mitä tehdä lapsenkin kanssa. Itkettänytkin toisinaan. Miettinyt että elämä oli siinä. Vaan.. Ei saisi ikinä antaa periksi enkä onneksi niin ole koskaan tehnytkään. Aina ei ole helppoja aikoja ollut, mutta silti katson olevani sinnikäs taistelija. 

Ja onhan minulla syytä, paljonkin. :)

Eikä sitä ikinä tiedä mitä on edessä. Elämä on onneksi siitä merkillinen paikka.

lauantai, 25. heinäkuu 2015

469

Niin monta päivitystä olen tehnyt tähän blogiini tähän mennessä. Ei ole kyllä paljon kun miettii että kyseessä on useamman vuoden kirjoittelut.. :D Mutta ehkei se ole niin vähänkään, mene ja tiedä. Riippuu toki mihin sitä sitten vertailee. Se on totta kyllä..

Poika kohta nukkumaan ja sitten itse iltaa viettämään ja taas nukkumaan itsekin. Sellaisia ne päivät ovat nykyään tai no sitähän ne ovat olleet jo vuosia. :D

En tiedä. Pitäisi tuohon lapsen tulevan koulun juttuihin tutustua tarkemmin vaan jotenkin ei vaan innosta. Tiedä mikä siinäkin on. Tuntuu että muut vanhemmat on ihan intopiukassa tuosta kouluun menemisestä ja minä olen vaan että aha ja stressaannutkin. Kai se on se muutos ja jonkunsortin huolikin. Mene ja tiedä. Poika on reipas ja innokas oppimaan mutta kovin hyvin hän ei muutoksia osaa ottaa vastaan ja kai sitä sitten lähinnä jännittää. Hyvät valmiudet hänellä kyllä muuten kouluun on. Lukee ja laskee mainiosti. Lukee täysin sujuvasti jo paksumpiakin kirjojakin. On lukenut alle kolme vuotiaasta. Tykkää numeroista ja matematiikasta ja kovin tiedonhaluinen ja asiat jäävät hyvin mieleen. Keskittymiskykyäkin löytyy. Että kai se sitä kunhan se tempperamentti vaan pysyy aisoissa.. Tiedä mistä semmoisen perinnyt onkaan, semmoisen räiskähtelevän luonteen. Ei suinkaan tule mieleen eräs tyttö vuosien takaa joka raivostui äärimmäisen paljon epäoikeudenmukaisuuksista yms asioista. ;D

Kova tie on itsellä ollut tasoittaa nitä luonteeni terävyyksiä ja sitä toki toivoisi että lapsella olisi helpompaa vaan pahoin pelkään että se ei oikein ole tuolla tempperamentilla ja päättäväisyydellä oikein mahdollista. Voin vain yrittää parhaani opastaa ja tukea ja ohjata. Muuten menee miten menee.

 

Huh. Pelottava ajatus!

lauantai, 25. heinäkuu 2015

0.39

Yö. Sitä aikaa jolloin ei vain malttaisi mennä nukkumaan. Ajatukset harhailevat. Vaan parasta kai se olisi kohta mennä. Tottakai. Jotta huomenna ei olisi kovin väsynyt ja jaksaisi lapsen kanssa puuhailla jotakin. Kovasti hän uimaan haluaisi, vaan ilmat eivät oikein suosi sitä aktiviteettia. Ei ole suosinut itseasiassa koko kesänä. Kummallinen kesä, vaikka en kyllä huonoa tykkääkään. Kuumuus, helteet eivät ole oikein minun juttuni koskaan olleetkaan. Lasta toki harmittaa ja ymmärtäähän sen. 

Herra Kumppaniehdokas on ollut vähän alakuloinen monestakin syystä johtuen ja jotenkin se on vaikuttanut omaankin mielialaan vaan ei sitä kipeänä kyllä muutenkaan olle välttämättä parhaimmillaan. Minä ainakaan. Kivulle herkkä kun olen. Taitaa tuokin valvottaa hieman... ja kun sitä valvoo sitä jotenkin helposti alkaa miettimään ties mitä vanhoja juttuja. Sellaisia jotka ovat jääneet kaihertamaan mieltä. Kysymyksiä joihin tuskin saan vastausta koskaan milloinkaan.. Turhaahan se lienee. Tiedän. Pitää mennä eteenpäin. Ei mennyttä unohtaen, mutta ei liikaa mukanakaan kantaen ja murehtien. 

Kissakin suruttaa. Tuo otus on minun monien vuosien haave. Kovin tärkeä sitäkin kautta, mutta myös persoona on niin kovin täydellinen meille että kovin on rakastettu perheenjäsen meillä. Ikävää vaan että kissa tuskin kovin pitkään ikään pääsee. Viime vuonna selvisi, että synnynnäistä nivelrikkoa sairastaa ja muutakin rakenteellista vikaa on. Nyt mennään lääkityksin ja tukihoidoin eli erilaisin lisin ja tietynlaisin ruuin vaan kovin pitkää ikää ei eläinlääkäri luvannut. Tarkistus tulossa ja se pelottaa jos rehellinen olen. Vaan, eihän sitä itseään vaan saa ajatella. Tietenkään. Eikä saisi surrakaan liikoja. Paras tehdään ja olevista päivistä nautitaan. :) Tänäänkin katsoimme yhdessä koko pieni perhe elokuvaa. Kissakin omalla paikallaan itseoikeutetusti, tietenkin. :D

On vaan niin surullista tämä elämä toisinaan. Kuolema läsnä. 

Isän kuolemasta on vuoden verran ja suren omalla tavallaan häntä edelleen. Toisinaan. Ja sitä etten oikein ehtinyt tutustumaan. Oma elämä vie niin paljon omaa keskittymistä, että se lyhyt aika joka meille suotiin hupeni aivan liian nopeasti ja.. Koko tapahtuma toi kuolemaa jotenkin konkreettisesti kovin lähelle. En minä sitä pelkää, mutta ehkä sen jotenkin tiedosti vieläkin rajummin kuin aiemmin kuinka helposti kaiken voi menettää. Kuinka toisella hetkellä ollaan täällä ja toisella ei. Kuinka ollaan terveitä ja ykskaks kuolemansairata. Eikä tässä kaikessa ole mitään oikeudenmukaisuutta ja armoa loppujen lopuksi ellei sitten omalla tavallaan. Mutta ei kuitenkaan niin, että se kohtaloa muuttaisi tuolta osin ainakaan. 

Vaan, toisaalta olisihan ne asiat toki huonomminkin voineet mennä ja sain hänet kuitenkin tuntea. Sekin on paljon tässä tapauksessa. :)

torstai, 23. heinäkuu 2015

Valivali

Terveys.. 

Jatkuvaa kikkailua nykyään. Milloin tuo perussairauteni kiukkuaa ja milloin ilmenee sitten muuta. Nyt sitten kohtutulehdus piristää arkea. Yäh. No, kyllähän se siitä taas. Tiedän. Kuitenkin on ollut ihme kiukkuava lapsi-olo tänään. Miksi minä? Miksi? Miksi ei naapurin Seppo? (Ehkei koska Sepolla ei liene kohtua.. :D ) Joo, tiedän. Typerää, lapsellista. Joskus vaan turhautuu tähän. Turhautuu terveyden jatkuvaan reistailuun. Sitä kai se on. 

Vaan elämä jatkuu, jatkuu. 

Ja hyvä niin.