Piti olla kiva päivä tänään, mutta empä tiedä.. Kauheaa sähläystä ja lopulta mikään ei mennyt suunnitellusti. Oikeastaan. Joululahjat pääosin ostamatta edelleen. Ei siinä nyt muuten mitään, mutta lapsen kanssa kahdestaan ja bussilla kulkien tuo on vähän hankalaa niin ettei lapsi sitten ostoksia näkisi tai tajuisi asiaa. Ex haluaisi, että ostettaisiin yhdessä sangen kallis autorata, joka koostuu pienistä joustavista muovinpaloista ja itseä vähän mietityttää kestävyys ja järkevyys. Muutenkin nuo missä lelut leikkivät itsekseen-jutut on minusta vähän.. No, huonoja. Tuossa siis mukana sellaiset ns. vedettävät autot joita ei saa itse vedettyäkään.) Lisäksi sitten ei enää olisi oikein varaa mihinkään muuhun. Mutta toki lapsi autoradasta tykkää. Eipä siinä. Mitä tuota valikoimaa on katsellut, niin jotain mielikuvitusjuttuja, sen kassakoneen rahoineen ja jonkun isomman auton ostaisin mieluiten jo olemassa olevan musiikkidvd:n, pelin ja muutaman kirjan lisäksi. Kassa rahoineen ja vaikka joku pieni mielikuvitusjuttu playmobililta olisi halvempi yhteensäkin kuin tuo autorata puoliksi.. Ja eläinfigureistakin tykkää kovasti. Täytynee miettiä.

Muiden lahjoihin ei hermoja kulutakaan. Haluaisin vaan lapselle kivan joulun lahjojenkin puolesta. Vähän tuntuu siltä, että isänsä puolelta turha odottaa ihmeitä. Sukulaisensa kohdistavat edelleen aika ikävää vihaa minua kohtaan ja heistä ilmeisesti tuntuu että muistaminen on jotain minun elämäni maksamista tms. Toivottavasti ensijouluna lapsen ollessa sielä ovat kuitenkin oikeudenmukaisia kun ei ole hänelle kivaa olla sielä tavarataivaassa sitten jääden vähemmälle. Varsinkin kun siis muut lapset kyllä vertaavat lahjojen määrää ja arvoa ihan suoraan keskenään. Muuten nyt toki ihan ok ettei mielettömiä osteta. Ei siinä mitään, eikä toki ole pakko muistaa ollenkaan, mutta tasapuolisuus olisi reilua. Ainakin jonkinlainen.

*huoh*

Muuten en mammonaa kaipaa, mutta asumisjuttujen ja sitten joulun yhteydessä välillä ahdistaa. Ja joulu tuppaa ahdistamaan nyt aika paljon muutenkin. En jaksaisi yhtään mennä viimeisimmän jälkeen kotikotiin, mutta lapsen kannalta varmasti paras ratkaisu kuitenkin. Sisarukseni ovat sielä eli tunnelma on varmasti mukava ja lapseni rakastaa kummejaan yli kaiken. On jouluherkkuja jne. Ei niitä oikein hiiren lailla syövän lapsen ja itsensä takia kannata alkaa tekemäänkään. Jälkiruuat lupasin tehdä tosin. Jotenkin vaan ei yhtään yhtään nappaisi mennä sinne. Jos ei olisi lasta niin en menisi. Käpertyisin peiton alle ja sielä olisin koko perskutin joulun. Kun.. Jotenkin sekin on nyt tuntunut menneen ihan täysin pilalle. Pohjimmiltaan. Kuten moni muukin asia. Oikeastaan.

Kauhea ikävä taas jotain mitä ei ole, eikä tule.

Joo, tiedän ettei pitäisi moisia surra. Mutta kun sitä vaan on jotenkin ihan hukannut pohjimmiltaan sellaisen elämäniloisen ajatusmaailman. Uskon ja toivon parempaan. Kyllähän se aina välillä pilkahtelee, mutta aika katkonaisesti. Se on aika ikävää kun on pohjilmmiltaan oikein tylsän tiukasti perheihminen. Parisuhde ihminen. En kaipaa vapautta. En kaipaa omaa tilaa (no, ok joskus on tietty kiva saada olla vessassa rauhassa, päästä suihkuun ja vaikka kuntosalille käymään :D ), mutta noin pohjimmiltaan sitä ei sovi sinkkuus yhtään ja yksin haahuilu. Enkä minä tampio edes tunne olevani sinkkukaan. Sydämessäni, siis. Hienoa..

Mutta, juu. Taas alkoi huvittamaan omat ruikutukset. Että etiäpäin sitten vaan. Vissiin. Välillä sitä kokee itsensä aika yksinäiseksi kun ei ole oikein aikuista kelle puhua. Ei sitä kyllä ollut oikein täydellisesti exänkään aikana mutta jotenkin kuitenkin. Ja, niin.. Olisihan se läheisyyskin ihan mukavaa. Vissiin.

Juu. Mistäs sitten vielä valittaisi? ;)

En keksi. Muuten asiat ok. Huomenna pitäisi raahautua kaupungin tarjoamaan puuhatoimintaan muksun kanssa. Käydä vähän riehumassa jumpassa lapsen kanssa ja tulla kotiin leipomaan. Lapsi ilmoitti, että tarvitsee joulutorttuja tai kuolee nälkään. Aika kauhea kohtalo. Pitänee tosissaan tehdä niitä torttuja sitten ettei moista sentään pääse tapahtumaan... :D