Minä en tiennyt, että voi itkeä ilman että tuntuu miltään. Nyt tiedän.  Totuuksia tuli taas päin naamaa. Kaikki ok, kunnes sitten puolen tunnin päästä tuli itku. Ja hops, kaikki taas ok. Erikoista. Ehkä se oli jotain vanhoja kaikuja? Voi olla. Varsitenkin kun muuten päivä on ollut ihan mukavakin, hetkittäin jopa hauska.

Kai sitä vaan sitten loukkaa tietyt asiat, pohjimmiltaan? Ehkä. Helpointa kun ei tarvitsisi olla exän kanssa missään tekemisissä. Siis ollenkaan, mutta lapsen takiahan se ei tule kysymykseen. Vaikka ei halua toista takaisinkaan, niin silti sitä vanhat jutut voi loukata tai uudetkin sumutukset. Ja se, että ystävyys ei ollut minkään arvoinen, saati ole sitä toki vieläkään..  Mutta, niin kai se menee. Totuus, kylmä totuus.

(Mitä muuten pitäisi ajatella ihmisestä, joka kuulemma todella vihaa lapsia? Toivon, että oli vain huono ilmaisu sille ettei itse halua lapsia tai koe omaksi olla lasten kanssa tekemisissä. Lasten vihaaminen kun kuulostaa lähinnä jotain nuppivialta. Ymmärrän, etteivät kaikki halua omia lapsia, tai halua olla niiden kanssa tekemisissä. Vihaaminen taas kuulostaa todella epänormaalilta. Vaaralliseltakin.. Kaipa tuo vaan oli huono ilmaus. Luulisi sentään.)


Mutta..

Päivä oli kuulas ja muutenkin ihan hyvä. Onneksi oli kivaa seuraa koko loppupäivän. Toista siskoani tuli nähdyksikin. Olin makutuomari hänen etsiessä vaatteita. Käytiin kahvilla. käveltiin ympäriinsä jne. Alennusmyynneissäkin tuli käytyä vaikken kyllä ostanut mitään. :) Äitiä ja biologista isääkin tuli nähtyä. Niin ja katsottua telkusta tullut Narnia elokuva illan päätteeksi. Puhelimessakin läpistyä ja herätettyäkin eräs ystävä (anteeksi!).

Nyt kuuntelen vanhaa nössöä lempikappalettani eli Yön Kiertolaista. Koitin etsiä alkuperäistä youtubesta tähän liitettäväksi mutten löytänyt. Näköjään Suvi Teräsniskakin on oman versionsa tehnyt tuosta kipaleesta. Minulle vaan se ainoa ja oikea versio on tietenkin Yön esittämä. Spotifysta löytyy. Onneksi. Oma levyni kun on kadonnut jonnekin elämänipolun varrelle. Vaikka, eipä ole ainoa asia joka sinne on hukkunut. ;)

Mutta sellaistapa tuo lienee.

Mutta, mutta.. Yhteen jännään juttuun on sentään enää ihan muutama päivä enää! Toivottavasti se nyt natsaisi sitten. Olenhan sen sentään ansainnut? Olenhan toki! Ja paljon enemmänkin, uskoakseni. Kuitenkin. Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi. :)