Teinpä tänään pari isompaa päätöstä elämääni koskien. Ja noiden päätösten jälkeen onkin ollut jotenkin erikoisen kevyt olla. Kuin jokin isompi taakka olisi hartioilta nostettu pois. Kaipa sitä vaan täytyy olla suunnitelmia ja sellaisia selviä ratkaisumalleja valmiina? Itsellä ainakin taitaa vaan olla se tärkeää. Kuten toki muuten pitää olla myös haaveita/unelmia.. Itse nyt vaan olen sellainen ihminen että kuolisin ilman niitä. Kuulostaa juu kauhean ylitseampuvalta mutta kyllä se vähintään puolitotuus on jossei enemmänkin. Pitää vaan yrittää antaa tuollekin puolelle itsessäni tilaa. Niin ja pitäisi antaa muutenkin mielen lentää eli huumorille ja leikittelyllekin tilaa. Siten sitä jaksaa paremmin. :)

Tänään oli hyvin tuulinen kevätpäivä. Sellainen aika tavanomainen. Mitä nyt lapsi vähän kenkkuili, mutta taisimme saada senkin asian käsiteltyä iltasella viimein. Kaipa se vaan on sitä kunhän  ei oikein osaa ilmaista aina tunteitaan/tarpeitaan eikä itsekään omaa kristallipalloa. Mutta.. Uusin voimin ja ehkä jotain uuttakin oppineena tässä matkataan kohti seuraavaa päivää.. Eli eiköhän se siitä taas. :)

 

Lapsi ollut tosi surkeana tänään. Se vetää aina omankin mielen apeaksi. Mutta, eiköhän tämä tästä. Taitaa kipeäksi olla ehkä tulossa. Pitänee seurata.

Kun sitä voisi tukea ja auttaa häntä enemmän. On jotenkin taustalla aina sellainen tietty syyllisyys erosta, vaikka en minä kyllä ihan rehellisesti enempää olisi voinut yrittää tuon suhteen eteen enää. En tarkoita etteikö minussakin vikoja olisi, mutta yritin parhaani ja joustin ja tuin ja koitin ymmärtää ja olisin ollut valmis hakemaan apuakin. Ei kai sitä enempää yksi ihminen olisi edes voinut tehdä yksinään?

Ja loppujen lopuksi.

Enpä tiedä..

Ei kai sitä nytkään voi tehdä kuin sen vaillinaisen parhaansa ja toivoa parasta.. Niinhän tuo taitanee mennä. Valitettavasti.

Mitäs muuta?

En oikein tiedä.. Sellaista tavallista kai. Mitä nyt tajusin lainapuhelimenkin olevan rikki. Lievästi, mutta kuitenkin. Mahtia. :D

Mitäs muuta sitten?

Eikä ole vielä kuulunut sukunimikuviostakaan mitään.. Olen jo aivan valmistautunut siihen, että negatiivinen vastaus sieltä silmille lätsähtää. Ikävä kyllä. Kun edes tuon saisi lävitse!

Mutta, tiedäppä häntä sitten..


Ja unissa sitä vaan harhailee kummallisissa maisemissa jonkun vaaleatukkaisen urhon kanssa. Kuka lie.. :D Kovasti sitä olen rakastuneen oloinen, mutta mies vaan puhuu jostain jääkaapin ostamisesta. Kuulostaa just mun elämältä..

Hih.

 

Eipä sieltä puhelimen myyntipaikasta saanut edes pahoittelua. Luuri uudestaan korjauksessa ja katsotaan miten käy. Varaluurin sain, sellaisen alle kympin arvoisen sen reilun satasen arvoisen tilalle.. Päätin tuossa, että ostan jostain muualta vastaavanlaisen itselleni varaluuriksi niin ei tarvitse olla sitten enää puhelinta ilman jos jotain käy. Tressasin kauheasti kun ei ollut toimivaa puhelinta pyhänä. Sillä kun ei olisi saanut yhteyttä edes terveyskeskukseen kunnolla jos jotain olisi sattunut.

Mutta, en nyt tiedä. Ei se puhelin juttu enää niin harmita. Onneksi vain sellaista maallista roipetta tuollaiset. Toki minä silti tulen vaatimaan, että asia hoidetaan kunnolla. Ja mietin tuossa että jos menee kaupan purkuun asti, niin luovun älypuhelimistä kun eivät tunnu kestävän. Ei minulla ole tälläiseen pelleilyyn varaa, eikä oikein mielenkiintoakaan kuluttaa moiseen energiaa ja aikaa.

Päivä meni muuten ihan mukavasti. Biologinen isä vähän auttoi, että pääsin puhelinasioita hoitamaan ja oli sitten kahvillakin. Vähän jo paremmin juttu luistaa ja se on ihan mukavaa. Vähän hassua se kyllä on, että isäni on noin kovin rauhallista sorttia. Pakko kyllä myöntää, että samanlaisia piirteitä on aika paljon noin muuten. Olisi kyllä varmaan ollut helpompaa muksuna jos olisi saanut tuntea sen oman isän. Parempi kuitenkin saada tutustua edes näin ehkä vähän myöhään sinänsä kuin että ei olisi koskaan saanut tutustua. Tai ehkä edes saada koskaan kuulla koko jutusta.. Niinkin olisi saattanut käydä. Siitäkin olen iloinen, että poikanen saa tutustua isoisäänsä. Tulevatkin toimeen oikein hyvin.

Elämä on joskus vähän kummallista. Tai joskus vähän ehkä enemmänkin kun vain vähän.. :D

Ikkunoistamme näkyvä suuri puu on taikonut jostain itselleen pienenpieniä lehtiä. Aika söpöä sinänsä. Sieltä se kesä tulee pikku hiljaa. Ensiviikolla pitäisi tulla lämpimämpääkin jo sitten. :)

Tuli todettua, että vihdoin takuukorjauksesta (Oli reissussa melkein viisi viikkoa) saapunut Samsungin viikon käytössä ollut upouusi luuri omaa edelleen saman vian korjaukseen lähtiessään. Lisäksi takakansi hölskyy ja lähtee helposti vahingossa nyt irti ja puhelut tuppaa katkeamaan parin minutin jälkeen itsestään.

Milloin tämä tylytys oikein loppuu?!

En oikein tiedä enää pitäisikö tässä niinkuin itkeä vai nauraa? Ottaa niin päähän yli sadan euron menetys. Vähän pahaa pelkään ettei kauppaa suostuta purkamaankaan. Eipä kai se reilu sata euroa ole kaikille niin iso raha, mutta meille se on. Eikä minulle nyt sitten ole toimivaa puhelinta millä voisi soittaa eli jos ei tuolle voi tehdä mitään niin pitäisi ostaa sitten uusi kun ei se korjaus rumba mitään auta. Voivat pyörittää kännykkää sitten huoltorumbassa varmaan niin kauan kun takuuaika loppuu kuten Nokia joskus teki. Valituksiin ei ikinä vastattu mitään. Samsung vissiin sitten toimii samalla periaatteella jos huono mäihä käy? Toivottavasti ei.

Minulla on kuitenkin sairaus jonkakin vuosi se puhelin olisi erittäin tärkeä asia ja lapsen kanssa toki vielä entistä tärkeämpää. En minä voi olla ilman puhelinta! Harmittaa niin kauheasti! Noh.. Huomenna sitten selviää mitä tapahtuu..

Muuten päivä nyt meni miten meni. Satoi ja satoi. Illasta sentään viitsi enemmän ulkona olla kun ei enää tullut vettä kuin saavista kaatamalla niskaan. Lapsi vähän turhautui. Olen kyllä iloinen siitä, että tosiaan saatiin se hoitopaikka nyt sitten syksyksi. Se sentään järjestyi. :) Vai uskaltaakohan tuohonkaan luottaa...

Minä alan kohta epäilemään, että taivas vielä tipahtaa vähintään niskaan. Tai jotain.